Ajattelin, että johtuisi tekemisen puutteesta joten lisäsin aivojumppaa meidän arki-iltojen rutiiniksi. Suosikiksi on noussut pyyhe/tyynyliina jonka kulmat sidon solmuun ja kaikkiin mahdollisiin piiloihin laitan nameja. Sen kanssa Leevi työskentelee jonkin aikaa, solmujen aukaisemiseenkin menee hetki.
Leevi ei ilmeisesti arvosta kotiruokaa |
![]() |
Tällä kertää vanha kouluvihko sekä meikkikirja saivat kyytiä |
Torstaina aamulla sitten laitoin kaikki mahdolliset vihot ja kirjat piiloon. Mitä tekee Leevi? Heittää lelulaatikostaan kaikki lelut pois ja syö lelulaatikon puusta tehtyä pohjaa. Hohhoijaa... No, se lähti roskiin joten perjantaina töistä tullessa mietin mitäs tällä kertaa. Ei mitään! Onneksi tuo otus ei ole keksinyt huonekalujen tai esimerkiksi lattialistojen pureskelun ihanuutta, ja toivottavasti ei keksikään!
Sitten täysin toiseen asiaan. Kerroin muutama postaus taaksepäin Leevin katkenneesta hampaasta. Kävimme viime viikolla eläinten hammaslääkärillä näyttämässä sitä. Ja nyt onkin perjantaille 10.10. klo 13 varattu aika hampaan poistoon. Toinen vaihtoehto olisi ollut juurihoito, mutta sitä olisi tarvittu ainakin kaksi kertaa. Hinta olisi ainakin tuplaantunut eikä hammasta ole muutenkaan paljoa jäljellä kun niin iso osa katkesi, joten päätimme että hammas on parempi poistaa. Leevi voi onneksi ilman sitä hyvin elää elämäänsä ja saamme kennelliitolta todistuksen esim. näyttelyitä varten, että hammas on poistettu trauman aiheuttamana eikä ole synnynnäinen vika. Otin perjantain vapaaksi töistä, joten voin sitten olla hoivaamassa pikkuista.
Tänään kävin myös Mustissa & Mirrissä. Tänäänhän on kansainvälinen eläinten päivä, joten sattumoisin siellä oli myös alennuksessa lelut: kolme lelua kahden hinnalla. Mun piti muutenkin ostaa Leeville lisää leluja, koska se tuppaa repimään ne heikoimmat melko nopeasti palasiksi. Ostoslistalla oli siis leluja, nameja, ruokaa sekä luita.
![]() |
Tässä kaikki ostokset. Hinnaksi tuli vain alle 50 euroa, kun mulla oli yli 20 euron arvosta bonuksia. |
Huomenna on sitten tarkoitus mennä koirapuistoilemaan. Perustin Facebookissa ryhmän tuolle koirapuistolle missä käymme. Sinne on jo liittynyt monta kymmentä jäsentä ja siellä usein sovimme koiratreffejä puistoon. Nyt kuitenkin sovimme vakituisen koiratapaamisen aina kuukauden ekana sunnuntaina ja huomenna on sitten ensimmäinen iso koiratapaaminen. Toivottavasti saadaa mukavan suuri porukka kasaan. Koirapuistoilun jälkeen sitten lähdemme mun vanhempien luokse katsomaan heidän uutta asuntoa. Tänään ollaan enemmänkin vain rentoiltu sisällä.
Vielä muuten ehditte linkata bloginne tuonne Linkkaa blogisi-postauksen kommentteihin. Ihanasti on tullu jo blogeja ja olen jo aloittanut niiden lukemisen. Oikein potentiaalisia blogeja löytyi joita varmasti jatkossakin seuraan. Ensi viikolla teen postauksen lemppariblogeistani, joten siihen asti vielä ehtii linkata! Ja muutenkin mielelläni luen teidän kommentteja, joten ruusut, risut, kysymykset, toivomukset ja kaikki muu on aina tervetullutta. :)
Hei! Kiva blogi siulla :) meille tuli juuri lapinkoiran pentu, ja ollaan nyt tää viikko opeteltu talon tavoille.. yksinolo tuntuu olevan tosi vaikeaa, heti jos on viisikin minuuttia yksin nii hirvee huuto :/ toisessa huoneessa pystyy kyllä olemaan huutamatta jonkin aikaa, mutta auta armias kun ulko-ovi käy! oonkin nyt koittanu availla ulko-ovea vähän väliä ja käydä välillä pikaisesti oven takana. tuntuu vaan tooooodella hitaalta tämä opettelu....
VastaaPoista