Leevin kanssa tultiin lauantaina puolenyön maissa vasta takaisin. Syötiin perheen kanssa pitkästä aikaa yhdessä päivällistä vanhempieni luona ja katsottiin myös elokuva. Leevi oli hienosti ollut lauantaina ja sunnuntainakin (kun hain vielä lisää tavaroita yksin) ja vanhemmatkin kommentoivat, että näkevät edistystä Leevin käytöksessä. Kyllä se koulutus ja johdonmukaisuus kannattaa. ;) Vanhempani ja veljeni olivat myös menneet yhdessä Leevin kanssa kävelylle ja vastaan oli tullut koira ja hänen omistajansa. Tämä omistaja kysyi onko Leevi lapinkoira ja kun kuuli että on, niin sanoi oman koiransakin olevan lapinkoira. Leevi oli aivan valmis leikkeihin, mutta tämä lappalainen oli jo ehtinyt kunnioitettavaan 18 vuoden ikään, joten energiat eivät olleet aivan samanlaiset enää.
Juuri saavuttu uuteen kotiin. |
Nyt taidan mennä Leevin kanssa leikkimään, ettei menisi aivan laiskotteluksi tämä päivä. :D
Voi eei minen kestä tuota koipeliinivaihetta, kunnon kilometrisääret Leevillä! :) Ja onnea uuteen kotiin!
VastaaPoistaHaha, mä kuule ajattelin ihan samaa et onpa ruipelon näkönen. :D
PoistaTodella suloinen Suomenlapinkoira sinulla! Aloin todella seuraamaan sinun blogiasi, koska vaikutti mielenkiintoiselta. Arvostaisin, jos seuraisit minun (se kertoo minun Suomenlapinkoirani elämästä ja saan kohta uuden pennun josta laitan kuvia ja kerron kuulumisia sitten) blogini on: http://jazzuntassut.blogspot.fi/
VastaaPoistaKiitos paljon, ehdottomasti katsastan blogisi! :) P.S. Kannattaa muuten tehdä näistä kommenteista vähän persoonallisempia kun oon nähny saman kommentin muissakin blogeissa, ei sitten vaikuta vain mainostyyppiseltä kommentilta. :)
Poista